Etusivu
Liikkuminen on aina mukavaa, mutta erityisen mukavaa se on kivassa seurassa ja joukkuepeleissä. Jo usean vuoden ajan Sallassa on ollut innostusta koripallon pelaamiseen tyttöjen keskuudessa. Mukana on yli 30 tyttöä. Joukkuepeleissä lapset tutustuvat uusiin kavereihin ja kavereiden kanssa vietetyt hetket voivat olla yhtä tärkeä osa harrastusta kuin varsinainen pelaaminenkin. Tällaisia mukavia hetkiä olemme yhdessä saaneet kokea esimerkiksi pelimatkoilla Rovaniemelle, Ouluun ja jopa Tampereelle.
Toivon, että te koristytöt – naperot, mikrot, minit C- ja B-tytöt – koette pelaamisen iloa ja teidän peleissänne on hyvän tuulen meininkiä. Toivon, että otatte jokaisen pelaajaan mukaan, sillä vain pelatessa taidot voivat kehittyä. Harrastus vaatii aina pitkäjänteisyyttä, sitoutumista ja vastuun kantamista. Joukkuepeleissä ne ovat ensiarvoisen tärkeitä, sillä liian pienellä porukalla eivät pelit tahdo onnistua.
Toivon, että te vanhemmat tuette lastenne harrastuksia. Ne vaativat teiltä useimmiten aikaa ja vaivaa, mutta hyviin harrastuksiin panostaminen kannattaa. Niiden kautta lapset kohtaavat uusia kavereita ja tilanteita sekä oppivat erilaisia asioita. Harrastuksissa koetut onnistumisen kokemukset ja tappiot kasvattavat lapsia monella tapaa ja vahvistavat heidän itsetuntoaan. Harrastusten kirjo on valtava ja koripallo on vain yksi vaihtoehto muiden joukossa. Mutta vain sitä kokeilemalla lapsesi voi löytää siitä itselleen uuden, sopivan harrastuksen.
Outi Kettunen
Tyttöjen palloilujaoston puheenjohtaja